Info
Hahmot







Ympäristö ja paikka: Maapallo, tarkempi sijainti tuntematon
Aika: tulevaisuus, tuntematon vuosituhat ja -sata
Asukkaat: kaksigeeniset, kyborgit, puret ja säilyneet lajit
Kaksigeeniset ovat kahden eri eläinlajin geenien yhdistymiä. Ne voivat olla nisäkkäiden, lintujen tai matelijoiden risteytyksiä. Kaksigeenisten jälkeläiset perivät vain toisen kummankin vanhemman geeniryhmistä, näin ne saavat yhden sekä isältään että äidiltään. Mitä erilaisemmatkin kaksigeeniset pystyvät yleensä lisääntymään keskemään, mutta yleisesti ottaen hengissä selviäviä poikasia on vain murto-osa pentueesta. Sutta suurempia kaksigeenisiä on todella harvinaista kohdata, sillä pienikokoiset selviävät paremmin synnytyksestä. Kaksigeeniset omaavat ihmisten tavan ajatella, tuntea ja puhua ja ovat kattavin asukasryhmä koko uudessa maailmassa.
Kyborgit ovat koneen ja kaksigeenisen tai puren yhdistelmiä. Kyborgit ovat yleensä menettäneet jonkin tärkeän osan elimistöstään, ja heistä on ollut pakko rakentaa puoliksi koneita.
Pureilla on vain yhden eläinlajin geenejä, ja he ovat melko harvinaisia. Hyvin usein puret pitävät itsiään parempina kuin kaksigeenisiä, koska ovat ns. "puhtaita". Silti yksikään pure-suku ei koskaan ole täysin puhdas, sillä ne ovat myös perineet ihmisten ajatustavan. On olemassa myös pureja, joiden vanhemmat ovat kaksigeenisiä: tällöin vanhemmilla on saman lajin geenejä.
Säilyneet lajit ovat pysyneet puhtaina niin ihmismieleltä kuin muilta eläimiltä. Säilyneitä lajeja ovat kalat ja muut merenelävät sekä hyönteiset, hämähäkit ja sammakkoeläimet. Säilyneet lajit eivät pysty ristetymään muiden lajien kanssa, ja niitä käytetään ravinnonlähteinä.
Saanko käyttää kuviasi tai kopioida sivujesi ulkoasun?
Ei ja et ilman pitäjän, minun hyväksyntääni.
Voisitko piirtää minulle jotain?
En yleensä piirrä kenellekään mitään kysyttäessä, sillä tekeleeni vienät paljon aikaa ja vaivaa. Mikäli olisit valmis maksamaan pienimuotoista korvausta, se olisi toinen juttu.
Mitä kuvankäsittelyohjelmia käytät?
Adobe Photoshop CS5 Extentediä.
Kestätkö kritiikkiä?
Otan mielelläni vastaan kritiikkiä ja palautetta, mutta teen kuitenkin omat ratkaisuni töitteni suhteen, ellei kyse ole tilaustöistä.
Millaisia välineitä käytät Genesis.-sarjakuvasi?
Olen pitkälti vakioitunut Micronin eripaksuisiin tusseihin, harmaisiin Promarkereihin ja mustaan peiteväriin. Tässä kyseisessä sarjakuvassa käytän myös Cansonin illustration-paperia kokoa a4.
Kuinka paljon olet suunnitellut Genesistä?
Genesiksellä on yhdeksän pitkää lukua kattava, loppuun asti suunniteltu perusjuoni, jossa on kuitenkin pieniä aukkoja päähänpistoilleni.
Miksei sarjakuvassa ole ihmisiä?
Sille ei kai ole muuta selitystä, kuin etten halunnut niitä ihmisiä sinne.
Saanko minäkin pirtää omaa mutanttielukka sarjakuvaa?
Totta kai, kunhan et suoraan kopio minun sarjakuvani hahmoja ja maailmaa.
Miksi sarjakuvasi tyyli heittelee ja alku on kuraa?
Sarjakuva on pitkän aikavälin tuotos ja se toimii sekä terapianani että ruutinin ylläpitona. Haluan työskennellä sen kanssa harrastuspohjalla ja kehittyä sen ohella. Jotkut alkeellisimmat sivut tulen kyllä piirtämään uudelleen jossain vaiheessa.
Oletko piirtänyt muita sarjakuvia?
Olen
Aiotko julkaista Genesistä?
Jos sen tekisin, piirtäisin pääosin uudelleen ja suunnittelisin vielä tarkemmin ja tiiviimmin.
Millä ohjelmalla teet kotisivusi?
NotePadilla, eli koodaan ilman minkään varsinaisen ohjelman apua.
Kuinka usein päivität ja kuinka usein vaihdat sivujen ulkoasun?
Tämä vaihtelee. Pyrin päivittämään kerran kahdessa viikossa, mutta ainakin kerran kuukaudessa - joskus tulee pitempiäkin pausseja. Leiskat yritän tehdä niin, että ne kestäisivät mahdollisimman pitkään.
Tuleeko näille sivuille tutoriaaleja, lukujärjestyksiä tai muuta krääsää?
Aiemmin sivuillani oli kaikenlaista, mutta oman mielenterveyteni takia päätin keskittyä vain tärkeimpiin materiaaleihin.
Nimimerkit: SV, Spiccan, Susvee, Uniccan
Sukupuoli: nainen
Syntynyt: 4.1.1991
Kotiseutu: Etelä-Suomen rannikolla
Koulutus: kuvataiteen opiskelija Turun AMK:ssa, suorittanut lukion ja peruskoulun
Luonne: ystävällinen, hillitty, ujohko, epäluuloinen, ymmärtäväinen, uskollinen, terävä
Pitää: lomista, nukkumisesta, lukemisesta, piirtämisestä ja kirjoittamisesta, konsolipeleistä, eläimistä, tarinoista, kauhusta, unikeeista asioista, huomioimisesta
Ei pidä: madoista, ihmisistä, pikkulapsista, kaksinaamaisuudesta, mielistelystä, lihasta ja humalaisista
Suosikkeja
----------väri: kaikki punaiset, valkoinen, musta
----------eläin: kissa, siili, chinchilla, rausku, akselotli
----------kirjoittaja: Elisabeth George, Kaori Yuki
----------elokuva: Stephen Kingin Se
----------sarjakuva: Godchild
----------peli: Tetris, kauhupelit, Pokemonit, Professor Laytonit
----------taidetyyli: semirealistinen






